perjantai 30. tammikuuta 2015

Ällösöpö postaus

Tässäpä teille muutama kuva tulevan pentueen vanhemmista pieninä. Rossin kuvat on ottanut Janika Karenmaa.

Ross 1 vuorokauden ikäisenä
Super 1 vuorokauden ikäisenä
Ross viikon ikäisenä
Super viikon ikäisenä
Ross viiden viikon ikäisenä
Super viiden viikon ikäisenä
Ross noin kuuden viikon ikäisenä
Super kuuden viikon ikäisenä
Seitsemän viikon poseerauskuva
Kuuden viikon poseeraus kuva

perjantai 23. tammikuuta 2015

Muutamia kuvia Something Like -koulutuspäivästä

Janika järjesti viime lauantaina Jyväskylässä koulutuspäivän, johon myös meidän Ärrät eli Rainan ja Rossin pienokaiset olivat tervetulleita. Myös iskä itse pääsi vähän "rallattelemaan" radalla. Meno oli kyllä niin makeannäköistä, että huh huh, kuuma tuli jo katsellessa. 

Koulutukseen osallistui Ärristä 3/5 eli Lynn, Java ja Rolf. Janika oli palkannut päiväksi kuvaajan, Karoliina Savolaisen, joten tässäpä sitten muutama kuva päivän touhuista. On se vain hienoa, että näillä pienokaisilla ja myös tulevilla on kaksi kasvattajatätsyä tukena ja turvana. Ihailtavaa asialleen omistautumista Janikalta! Kiitos siis vielä omastanikin puolesta Ärrien koutsaamisesta! Kovin tyytyväisiä olivat päivän antiin!

Lynn hypyllä
Kuva: Karoliina Savolainen



Sievä Lynn
Kuva: Karoliina Savolainen




Lynnilla jalat ristissä
Kuva: Karoliina Savolainen

Naps!
Kuva: Karoliina Savolainen

Java hypyllä
Kuva: Karoliina Savolainen

Puskii!
Kuva: Karoliina Savolainen

Mä saan sen!
Kuva: Karoliina Savolainen

Huh hellettä!
Kuva: Karoliina Savolainen


Janika ja pikku-Ross ei ku Rolf ;)
Kuva: Karoliina Savolainen

Rolffino
Kuva: Karoliina Savolainen





torstai 8. tammikuuta 2015

Wanna be FI TVA Super

Pitäähän se tännekin laittaa, että kisasimme loppiaisena varsin kireässä pakkasessa tokossa Pieksämäellä ja saimme jo toisen ykköstuloksen. Tuomarina oli tiukahkosta linjastaan tunnettu Mauri Pehkosne, joten voin olla enemmän kuin tyytyväinen Superin suoritukseen. Seuraava koitos on meillä 18.1. Porissa. Yritän olla nyt ottamatta paineita siitä viimeisestä ykkösestä, kun aikaa ennen juoksujen alkamista on niin armottoman vähän. Jos onnistumme valioitumaan, hyvä. Jos emme, niin sitten tahkotaan taas tokossa pentuprojektin jälkeen. 

Kiia ja Super - kaksi melkein valiota

Hörötin on niin pop!

lauantai 3. tammikuuta 2015

Blogin avaus

Pitäähän sitä saada oma blogi Rossin ja Superin pennuille, joille en ole vielä keksinyt kutsumanimeä. Näillä näkymillä pentue tulee olemaan Amazemen A-pentue. Varmaahan se ei tietysti ole. Meidän oli tarkoitus lähteä loppiaisena Pieksämäelle tokokokeeseen mutta nyt kun luvattu pakkasta yli 20 astetta ja koska Super on tällä hetkellä täysin karvaton, taidanpa joutua vaihtamaan Superin paikalle Kiian. Kiialla on kuitenkin täysturkki päällä. En nyt tiedä onko tämä fiksu ratkaisu vai ei mutta en kyllä haluaisi tehdä Superistakaan eskimoa paikkamakuissa...