keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Terassin alle käy tytön tie

Nyt on vuorokausia takana ensimmäisestä astutuksesta 38. Perjantaina aloitammekin toisen Axilur-kuurin. Aamulla penturuokaa (Pro Plania, sain pussin maanantaina) menee 2 dl, päivällä 2 dl ja sitten illasta annan vielä puuroa ja lihaa (molempia noin 180 g) sekä noin desin verran nappulaa mukaan. Nappulaa menee nyt siis sellaiset 5 dl ja tähän päälle puuro sekä raakaliha että piimä. Lenkkeilemme edelleen aivan normaalisti. Tosin eilen, kun lähdin Nastan ja Kiian kanssa treeneihin, käytin koko porukan puolisen tuntia pururadalla ja jätin Superin sekä Nancyn kotiin treenien ajaksi. Treeneistä tultuani olimme pihalla vielä melkein tunnin, kun innostuin illan kähmällä leikkaamaan etupihamme pensaita. 

Tavoilleni uskollisena nukahdin illalla sohvalle. Kun heräsin sohvalta siirtyäkseni sänkyyn, niin päästin vielä Superin pihalle. Menin siksi aikaa pesemään hampaani. Tänä aikana Super oli kadonnut pihalta. Hieman nostatti pulssia. Superilla alkaa olla jo jonkin verran mahaa, niin ei sen pitäisi enää edes yrittää päästä aidan yli. Huutelin muutaman kerran Superia ja kävin katsomassa olisiko Super etupihalla. Eipä näkynyt tyttöä. Menin takaisin takapihalle huutelemaan, jolloin alkoi kuulua rapinaa terassin alta. Aivan - terassin alta. Sieltä sitten portaiden alapäässä olevasta rakosesta pilkisti Superin nenä. Myös Kiia on harrastanut tätä terassin alle menemistä tiineysaikana. Onko tämä jokin luonnon vietteihin liittyvä taipumus, sitä en tiedä mutta jotenkin se koira oli sieltä ulos saatava. Ei siinä muu auttanut kuin heittää vaatetta ylle, painella pihalla ja tarttua lapioon. Yllättävän nopeasti sain aikaiseksi sellaisen reiän, että Super pääsi tulemaan pois. Pitää tänään tilkitä nyt nuo reiät niin, ettei mammakoira toistamiseen eksy terassin alusia tarkistamaan.  



1 kommentti:

Kommentteja voi jättää kuka tahansa ilman rekisteröitymistä, kunhan jätät ne omalla nimellä.