lauantai 9. toukokuuta 2015

Kiitokset kaikille

Ensinnäkin haluan kiittää serkkuani, joka riensi jo eilen hätiin. Kiitos, Leila, jälleen kerran avusta ja tuesta (sekä niistä "Missä Vin Diesel luuraa?" -esityksistäsi)! Suuri kiitos myös Jassulle, Pirkolle ja Anitalle, kun rauhoittelitte ja vakuuttelitte, että kaikki on vielä kunnossa siinä vaiheessa, kun olin jo heittämässä kirvestä kaivoon ja kiikuttamassa Superia leikkuriin! Kiitos myös Mirkulle myötäelämisestä! Ja samalla onnea Novan vara-SERTistä! Kyllä ne oikeatkin sertit vielä kohdallenne sattuu!

Superin synnytys sujui siis vielä kaikkien normiaikojen puitteissa, eikä tämä ollut minulle ensimmäinen kerta, että mammakoira pitää lämmöt alhaalla pitkään. Epävarmuutta aiheutti tällä kertaa se, että olin jotenkin siinä uskossa, että synnytykset menevät yhdellä koiralla pitkälti samankaltaisesti. Koska Superin edellinen synnytys eteni huomattavasti nopeammin, aloin kieltämättä "hiukan" huolestua, kun mitään ei tapahtunutkaan lähes 24 tuntiin läähättelyn ja petailun lisäksi. Onneksi Jassu kehotti mittaamaan lämpöjä myös varsinaisen laskun jälkeen ja koska ne eivät olleet nousussa, ei hätää ollut. Superilla nyt vain meni vähän pidempään avautumisvaiheessa ja ihmekös tuo, kun masussa köllötti kahdeksan potraa ja jäntevää pentua. Onneksi itse synnytys sujui hienosti. Yhdet jälkeiset menetimme ja vain kaksi sain napattua roskapussiin. Loput Super veteli nassuunsa kalvoja avatessa. Jaiks!

Onnellinen äitikoira pentujensa kera
Pennut ovat todella jänteviä ja liikkuvaisia. Hakeutuivat heti oma-aloitteisesti nisille. Tämän porukan pienin poika, Pyry, kas kummaa, on taas se, joka jyrää isompia sisaruksiaan kumoon. Näissä porukan pienimmissä on aina sitä jotain erityistä tahdonvoimaa. Erityisen ilahtunut olin siitä, että myös Tyyne osoittautui hyvin tiiteräksi tytön tylleröksi pitkästä odotusajasta huolimatta. Otan jokaisesta naamakuvat huomenissa mutta tänään me lepäilemme loppupäivän. Sekä minä että Super tarvitsemme lepoa ja unta. 

Lopuksi kiitos kaikille onnitteluista! Oli ihanaa huomata kuinka moni seurasi blogia ja oli hengessä mukana.

3 kommenttia:

  1. Freya perheineen onnittelee mammaa onnistuneesta synnytyksestä ja kahdeksasta ihanasta sisarpuolesta<3

    VastaaPoista
  2. Ihania pikkuisia!!!! Paljon paljon onnea toivotellaan täältä Zinna-sukulaisen kera!! :) <3 naamakuvia odotellessa... ^^

    VastaaPoista
  3. Lämpimästi onnea koko osastolle, on sulla leppoisaa kuukauden päästä! :D

    VastaaPoista

Kommentteja voi jättää kuka tahansa ilman rekisteröitymistä, kunhan jätät ne omalla nimellä.