maanantai 18. toukokuuta 2015

Milloin on kuuma, milloin on kylmä

Viime yönä monsieur Vanamo itkeskeli jokaisen syönnin jälkeen hakien sopivaa nukkumapaikkaa. En sitten yöllä alkanut isompaa remonttia tekemään, kun kerran hetken vaeleltuaan monsieur Vanamokin siitä sitten rauhoittui. Aamulla kuitenkin vaihdoin koko pentulaatikon peittävän karvan kahteen pienempään karvaan, jotta monsieur Vanamo pääsisi halutessaan vähän viileämpään paikkaan nukkumaan. Tehtyäni tämän operaation monsieur Vanamokin tyytyi ja paineli nukkumaan karvattomalle alueelle. Pentulaatikon pohjalla on nyt siis peitto ja sen päällä pari irtonaista karvaa, joiden alle pennut yleensä änkäävät. 

Tällä viikolla saammekin jännittää kuka Äksöneistä ensimmäisenä avaa silmänsä. Tämänaamuisen tarkistuksen perusteella yhdelläkään ei ainakaan tässä vaiheessa ole edes aikomus alkaa kurkkia suurta ja ihmeellistä maailmaa. Ehtiihän tuota.

Varasin pennuille jo sirutusajan sekä sitten siitä noin viikon päähän pentutarkastusajan. Samallahan pennuilta peilataan silmät. Otan nuo minun tytöt samalle keikalle. Saa lääkäri kurkistaa sitten myös isojen tyttöjen silmät. Nämpän silmäpeilaustuloshan ehti mennä viime kuussa vanhaksi mutta uusitaan se nyt sitten ensi kuussa. Sitten auto on lastattu yhdellätoista bordercolliella ja yhdellä sheltillä. Ystäväni Jassu on niin ystävällinen, että lupautui lähtemään tarkkiin mukaan. Ajamme Lahteen Pärnäselle tutkittavaksi. 


5 kommenttia:

  1. Oi olisipa mukava nähdä pitkästä aikaa, kun kerta tänne meidän kulmille satutte. Taitaa tuossa tusinassa kuitenkin olla tarpeeksi tekemistä yhdelle reissulle. 😊

    VastaaPoista
  2. Milloin tarkalleen menette univetiin? Apukäsinä olo ei olisi yhtään pöllömpi homma, jos en satu olemaan töissä.

    VastaaPoista
  3. 9.30 pitäisi olla paikan päällä silloin maanantaina 22.6. Kiva, jos pääset tulemaan! Ota Muusa mukaan, niin pääsen sitäkin rapsuttelemaan vaikka sitten kun on härdelli ohi.

    VastaaPoista
  4. No tietenkin olen töissä tuolloin. :( ei voi mitään.

    VastaaPoista

Kommentteja voi jättää kuka tahansa ilman rekisteröitymistä, kunhan jätät ne omalla nimellä.